Infinited Fiber Company hyödyntää LSJH:n jalostamaa kierrätyskuitua tulevassa lippulaivatehtaassaan

Infinited Fiber Companyn kehittämän Infinna™-uusiokuidun valmistuksessa hyödynnetään Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kotitalouksilta kerättyä poistotekstiiliä. Uusiokuidun pääraaka-aineina ovat selluloosapohjaiset tekstiilit, kuten esimerkiksi puuvilla. Kysyntä on suurta jo nyt: hiljattain muun muassa vaatemerkki Patagonia julkisti, että se tulee jatkossa käyttämään Infinna-uusiokuitua tuotteissaan. Infinited Fiber Company etsii tällä hetkellä Suomesta sijoituspaikkaa lippulaivatehtaalleen, jotta uusiokuidun laajamittainen tuotanto saadaan vihdoin vauhtiin.

Infinited Fiber Company on vuodesta 2016 toiminut kuituteknologiayhtiö, jonka menestys on pitkäjänteisen työn ja rohkeiden kokeilujen tulosta.

– Olemme matkan varrella järjestäneet useita pilotteja, joiden tavoitteena on ollut teknologiamme ja lopputuotteidemme kehitys. Vuoden 2020 alussa järjestettiin pilotti, jossa kokeiltiin LSJH:n keräämien kuluttajapoistotekstiilien soveltuvuutta Infinna-kuidun raaka-aineena. Tulokset olivat niin lupaavia, että päätimme hankkia raaka-ainetta LSJH:lta myös jatkossa, kertoo Infinited Fiber Companyn teknologiajohtaja Sakari Siren.

Kysyntää Infinited Fiber Companyn uusiokuidulle riittää. Hiljattain muun muassa suuri kansainvälinen vaatemerkki Patagonia sopi yhteistyöstä yhtiön kanssa. Jatkossa LSJH:n keräämiä ja käsittelemiä selluloosapohjaisia poistotekstiilejä voikin siis nähdä Patagonian tuotteiden raaka-aineena.

Kuluttajilla on erittäin suuri rooli siinä, minkälaisia valintoja eri tekstiilejä hyödyntävät brändit tekevät.

– Meillä on Patagonian lisäksi monia muita kansainvälisiä toimijoita, jotka ovat sitoutuneet hyödyntämään kuituamme tuotteidensa raaka-aineena. On hienoa nähdä, että niin monet yritykset kuuntelevat asiakkaitaan ja näkevät uusiokuitujen hyödyntämisen relevanttina osana oman toimintansa tulevaisuutta, jatkaa Infinited Fiber Companyn viestintäjohtaja Laura Vinha.

Infinited Fiber Company etsii tällä hetkellä Suomesta sijoituspaikkaa lippulaivatehtaalleen

Infinited Fiber Company keskittyy nyt Suomen lippulaivatehtaan rakentamiseen ja suunnitteluun. Tehtaan on määrä valmistaa Infinna-kuitua noin 30 000 tonnia vuodessa. Raaka-ainetta tehdas käyttää jopa 100 tonnia päivässä. Enintään noin kolmannes lippulaivatehtaan raaka-aineesta on arvioitu saatavan Suomesta, ja loput hankitaan ulkomailta.

Tulevaisuudessa yhtiö tekee yhteistyötä lisensoitujen kumppanien kanssa, jotta uusiokuitua saadaan valmistettua edelleen isommassa kapasiteetissa.

– Tekstiilikuidun valmistus on suuruuden ekonomiaa. Isolla tuotannolla varmistetaan laajemmin siirtyminen lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen, kun voimme tarjota uusiokuituamme yhä useammalle yritykselle, kertoo Siren.

Infinna-uusiokuidun valmistusta.

Lounais-Suomen Jätehuollon toiminta erityisesti poistotekstiilin keräyksen ja lajittelun suhteen saa kiitosta Infinited Fiber Companyn asiantuntijoilta.

– Lounais-Suomessa on paljon rautaista osaamista poistotekstiilin kiertotaloudessa. Yhteinen kokeilumme oli erittäin onnistunut ja johti pidempään yhteistyöhön. Olemme kokeilun jälkeen hyödyntäneet poistotekstiilin lisäksi LSJH:n optiseen tunnistusskanneriin kehittämää materiaalikirjastoa tekstiilikuitujen lajittelussa. On hienoa hyödyntää LSJH:n osaamista, jotta voimme keskittyä ydintoimintoomme, eli Infinna-uusiokuidun tuottamiseen ja jatkokehitykseen, jatkavat Siren ja Vinha.

Artikkelin kuvat: Infinited Fiber Company

Lue lisää

Infinited Fiber Company

Infinited Fiber Company Plans to Build EUR 220 mln Flagship Factory in Finland

LSJH yhteistyöhön Infinited Fiber Companyn kanssa